Saarland: Miksi Saaren perussääntö 1955 muokkasi historiaa

Saarland: Miksi Saaren perussääntö 1955 muokkasi historiaa

Tuskin mikään luku saksalais-ranskan historiassa on yhtä monimutkainen kuin Saarlandin luku. Mielenkiintoisia kysymyksiä herättää ajatuskoe Saarlandin hypoteettisesta kehityksestä, jos väestö olisi äänestänyt Saarin perussäännön puolesta vuoden 1955 kansanäänestyksessä. Esimerkiksi Saarbrücker Zeitungin artikkeli herättää pohdintoja siitä, voisiko Saarland olla samanlaisessa asemassa kuin Luxemburg nykyään, jos siitä olisi tullut itsenäisesti hallinnoitu alue sen sijaan, että se olisi liitetty Saksan liittotasavaltaan. Mutta tämä ajatus tuo mukanaan joitain vaikeuksia.

Tämän oletuksen vastustajat esittivät useita argumentteja. Tärkeä asia on, että myös muut maat olisivat esittäneet vaatimuksia EU:n toimielimille. Lisäksi, kuten hyvin tiedetään, Luxemburgilla oli enemmän kehitysmahdollisuuksia kuin teollisella Saarlandilla. Jos Saarland olisi muodostunut itsenäiseksi kokonaisuudeksi, siellä olisi ollut tulli- ja valuuttarajat, jotka olisivat erottaneet sen Saksan talousihmeestä.

Vuoden 1955 kansanäänestys ja sen seuraukset

Katsaus taaksepäin osoittaa, että kansanäänestys Saaren säädöksestä pidettiin 23. lokakuuta 1955, ja se valaisee sen ajan poliittista tunnelmaa. Äänestäjät päättivät selkeästi sääntöä vastaan: 423 434 ääntä (67,71 %) äänesti ei, kun taas hyväksymisen puolesta vain 201 973 ääntä (32,29 %). Kaiken kaikkiaan äänestysprosentti saavutettiin 96,73 prosenttia, mikä on selvä merkki väestön korkeasta poliittisesta kiinnostuksesta tätä historian ratkaisevaa vaihetta kohtaan. Päätös tulkittiin vahvaksi signaaliksi siitä, että yhdistyminen Länsi-Saksan kanssa oli saarlalaisten enemmistön suositeltava tapa.

Kielteistä päätöstä seurasi vain vuotta myöhemmin Saarin sopimus, joka allekirjoitettiin 27. lokakuuta 1956. Tämä dokumentaatio asetti puitteet, joiden puitteissa Saarland liitettiin Saksan liittotasavallaksi 10. liittovaltioksi 1. tammikuuta 1957. Koko prosessi oli suoraviivainen ja määrätietoinen, kun otetaan huomioon kuinka kauan alue oli ollut Ranskan valtapolitiikan varjossa.

Keinotekoinen erottelu

Saarlandin väestö oli tähän asti kuulunut Baijeriin ja Preussille yli 110 vuoden ajan. Historialliset tapahtumat ja idän ja lännen välinen konflikti johtivat alueen erottamiseen Saksasta ja siten niin sanotun "keinotekoisen" poliittisen yhtenäisyyden syntymiseen Pariisissa. Lukuisat nykyajan todistajat kertovat, että liittotasavallan epävarmuus 1950-luvulla ja Bonnin ja Saarbrückenin poliitikkojen halu lujittaa tätä eroa ottivat huomioon kauaskantoiset historialliset erityispiirteet.

Saarin perussäännön myötä Saarland olisi tullut itsenäiseksi kokonaisuudeksi eurooppalaisen hallinnon alaisuudessa, mutta se olisi samalla pysynyt talousliitossa Ranskan kanssa. Tämä ei kuitenkaan ollut se kohtalo, jota saarlalaisten enemmistö halusi. He ovat päättäneet olla mieluummin osa Saksan liittotasavaltaa kuin pysyä vaativissa ja epävarmoissa olosuhteissa.

Tällä hetkellä voidaan todeta, että tämä kansanäänestys ei vaikuttanut Euroopan yhdentymiseen, johon Saaren perussäännöllä pyrittiin. Väestön selvä tahto menestyä yhdessä Saksan kanssa on pikemminkin olennainen osa Saarlandin historiaa. Katsaus nykyiseen Saarlandiin osoittaa, että se ei ole vain osa Saksaa, vaan nyt myös tärkeä osa EU:ta.

Menneisyyden pohdiskelu tekee selväksi, että Saarlandilla, kuten monilla muillakin Euroopan alueilla, on monimutkainen historia, jolle on ominaista pyrkimys itsemääräämisoikeuteen ja kuulumiseen. Kun käännymme Saarlandiin tänään, ymmärrämme, että historia ei vaikuta vain nykyisyyteen menneisyydestä, vaan näyttää myös tulevaisuuden näkökulmia.